keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ja surkeimman bloggaustahdin palkinto menee.....

Arvaatte kenelle. En edes lähde selittelemään asiaa sen kummemmin, kuin että olen laiska ja aikaansaamaton. Eipä sen puoleen etteikö mulla olis ollut elämää tällä välillä.

Vappupeeloilu
Niin, kyllä mäkin vietin tuota Suomalaisista alkoholijuhlapyhistä hohdokkainta, ja tälläkertaa kotikonnuillani Helsingin suunnalla. Oli muuten kaiken kaikkiaan hämmentävän kivuton vappu, ei tullut edes pahempia sotia tai muuta draamaa, millä on tapana kärjistyä tällaisilla korkean odotustason kerroilla.


Kuvissa Charlotta, Sofia, Krisse ja Anniina


Paattiretki
Käännyin hiljaiseloni aikana kaveriporukalla rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa Viking Linella. Ja voi sitä järkytystä kun tajusimme että joka ikinen joukkomme junnuista on jo sellaisessa partasuuiässä ettei valvojaakaan tarvittu! Tosin kaksi päivää jatkuneen riekkumisen aikana sellainen olisi kyllä voinut olla ihan asiallinen. Pääsin muuten ensimmäistä kertaa vuosikausiin rantaan asti darraltani, score!





Helsinkimölläily
Oon pikkuhiljaa kotiutunut Kuopiosta Pääkaupunkiseudulle, ja siirryn mahdollisesti loiseläjäksi kaverini kämpille Pasilaan. Rakastan Helsinkiä kesäisin, ja suunnitelmissa olisikin palloilla keskustassa ympäriinsä niin paljon kuin vain töiltä kerkiää. Agenttioravakaverini ovat luvanneet toteuttaa tätä jaloa päämäärää kanssani, joten eiköhän valoisasta kaudesta jää muutakin käsiin kuin tietokoneen ruutu.



Kuvissa Charlotta ja Saara

Mutta semmoisia. Millaisias kesäsuunnitelmia teillä on?

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Bambi jäällä

Muistatteko, kun pari blogipäivitystä taaksepäin huutelin asioista, joita tarvitsisin parantamaan elämänlaatuani? Onnistuin kerrankin raksimaan yhden asian pois ko. listalta! Heräteostin nimittäin itselleni jotain tummaa ja tulista:




Huhhahhei tuota korkoa, varsinkin kun en ole päässyt polviongelmien takia pariin vuoteen kunnolla kekkeröitsemään koroissa, mutta on ne vaan niin ihanat että en voinut välttyä ostamiselta. Hinnaksi tuli tsi tsinggg viitisenkymppiä, Andiamo minkä opiskelijabudjetilleni teitkään...

Kyseiset kopisuttimet olisi tarkoitus korkata yhtä aikaa vuoden ensimmäisen risteilyn kanssa parin viikon kuluttua, kokeillaan jos saisin viimeistään siihen mennessä taas raapusteltua tännepäin. Ja jottei tästä päivityksestä tulisi lyhyin ja onnettomin ikinä, loppuun vielä Tumblrista tuttu video, jota tykkäilen itse tapittaa kesää odotellessa. Parisen kuukautta enää niin päästään oikeanpuoleiseen elämänmenoon, jaksaa jaksaa!




sunnuntai 17. helmikuuta 2013

VuJu

Hellurei lukijat! Elämä on ollut taas hetken yhtä koulua, eikä tää bloggaaminen oikeen innosta kaiken juoksemisen lomassa, mutta yritän päräyttää nyt edes tällaisen pikapäivityksen kun kerrankin on päivitettävää. Kauppislaisainejärjestölläni Preemiolla oli 12 vee synttärit, ja noita vanhenemiskertoja on täälläpäin tapana juhlia hulppeasti kuin kuninkaat ikään. Koinsyömä vanhojentanssimekko siis päälle ja baanalle!




 Osa ihmisistä jaksaa joka vuosi hankkia uutta mekkoa noihin, mutta äh kun tossa vanhassa ei ole mitään vikaa niin  minä mitään semmoisia. Lisäksi tuo viimevuotisesta mustasta aika rajusti vaalentunut letti ja tatska varmasti muuttivat ilmettä edes jonkin verran. Perään pari räpsäytystä omasta pöytäkunnastani ettei tulisi liian egoistinen olo:



 Päivän väri tuntui olevan musta kun näitä otoksia selailee :D  Ja aiai kun näistä saa hienostuneen kuvan noistakin kekkereistä: karu totuus kauppisbileistä on se perisuomalainen yks-kaks-kolmeshottia ja juomalaulujen taso joka huononee huononemistaan. Loppuillasta fancyä taisi olla ainoastaan kermakakkujälkkäri, kuvasaldo on lähinnä tätä tasoa:



 Mutta että semmoisia vuosijuhlista. Seuraavaa päivitystä odotellessa!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Haaste!

Anniina huuteli muinoin tällaisesta mulle, ja sehän olisi raukkamaista jättää vastaamatta suoraan haasteeseen, joten täältä pesee!



Säännöt:
Kerro 11 faktaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11. kysymykseen



Faktoja:


1. Oon 21 kauppisopiskelija Kuopiossa päin. Mulla oli viimesyksynä aika paha burnout, mutta nyt oon taas ihan ok opiskelemisen kanssa.
2. Mitä vanhemmaksi mä tuun, sitä enemmän vaikutan nörttiintyvän. En oo ihan varma mitä mun pitäis ajatella asiasta.
3. Haluisin osata käyttää korkkareita, mutta mulla on surkea tasapaino ja näytän sellasissa yleensä bambilta jäällä.
4. Eloni on kaiken kaikkiaan aika kaoottista. Syön miten sattuu, nukun enemmän päivisin kuin öisin, siivoan hävettävän harvoin ja viihteelle on ihan ok lähteä vaikkapa maanantaisin....
5. Elän täyttä kaksoiselämää Kuopio-Espoovälillä. Eri piirit, eri meno.
6. Mulla on tosi vaikea kroppa vaatteiden löytämiseen nähden. Oon pitkä ja mulla on hurjan korkea vyötärö; äitiä lainaten tälläselle kropalle löytää sopivia farkkuja vain teettämällä.
7.  Osittain kohdan 6 takia oon käyttänyt pitkälti mekkoja viimeisimmät pari vuotta putkeen. Tää uusi leggingssit on housut -muoti on tosin palauttanut osin mun uskon kaksijalkaismuotiin.
8. Huomasin just että mun kuulokkeet on rikki. :(
9. Hankin mun ensimmäisen ison tatuoinnin noin kuukausi sitten. En oo ihan varma haluanko enempää tatuointeja.
10. Rakastan hiusten väkertämistä yli kaiken, mutta koska niiden tyyliä ei vaan voi vaihdella 24/7 oon yrittänyt kanavoida tätä riemuani panostamalla upeisiin kynsiin. Tosin kusen asian kanssa.
11. Uskon vakaasti, että mun bloggaustiheys lisääntyis huomattavasti jos onnistuisin hankkimaan ittelleni hovikuvaajan :D Asukuvien ottaminen itse, MITEN?!?


Kysymykset haastetuille: 


1. Millainen riitelijä olet?
2. Minkälaista musiikkia kuuntelet?
3. Mikä olisi todennäköisin syy siihen että olet jäänyt auton alle?
4. Oletko pilkunviilaaja?
5. Paras Disney elokuva?
6. Millainen olet liikenteessä?
7. Ärsyttävin tapa herätä?
8. Erikoisin paikka jossa olet nukkunut?
9. Onko sinulla jotain outoja tapoja? Mitä?
10. Millainen on unelmien kotisi?
11. Uskotko horoskooppeihin?

1. Puhun suuni totaalisen puhtaaksi, mikä on kaameeta, koska osaan olla todella törkeä. Onneks kuitenkin suutun kunnolla aika harvoin, ja en todellakaan oo pitkävihanen.
2. Genreistä varmaankin Trip-hop (Massive Attack, Gorillaz, Dj Shadow, Nujabes), electronic (Crystal Castels, Susumu Hirasawa, Mind.In.A.Box) ja progerock/metalli (Porcupine Tree, Devin Townsend). Mut siis, kaikki mikä kuulostaa hyvältä.
3. Varmaan ihan tää mun perus tapa möllätä eteenpäin kuulokkeet korvissa ja pää pilvissä
4. Riippuu mikä  asia on kyseessä. Tietyissä jutuissa oon tyylipuhdas natsi.
5. Mulla on monia näitä mutta ehkäpä Kaunotar ja hirviö, Leijonakuningas ja sit Mulan.
6. Pelkääjän paikalla :D
7. Rakkaalla isälläni on tapana imuroida ja laulaa Disneybiisejä kuten "Ain' laulain töitäs tee" kello seitsemän lauantaiaamuna...
8. Varmaan vesilätäkkö. Mmmm, partio.
9. Siis mistä edes aloitan? Tarkastan mun avaimet aina tasan neljä kertaa ennen kun meen ulos talosta, puren ihmisiä päissäni, ilmeilen voimakkaasti aina kun luen/katson sarjoja... Mun koko elämäntyyli on yksi iso outo tapa.
10. Pieni, kotoisa purkki semikeskustassa, josta pääsis mukavasti kävellen kaikkialle.
11. En, mutta onhan ne hauskoja jos ne sattuu osumaan oikeaan.

Että semmoisia. Tästä tuli nyt aika tekstipainotteinen postaus, jospa enskerralla kuviakin..

perjantai 1. helmikuuta 2013

Jaksaa, jaksaa

Bloggailla nimittäin. Yritän nyt edes kerran viikossa saada pari sanaa elämänmenosta julkiseksi, mutta ei jumankauta tää on vaikeata! Miten jotkut bloggaajat pystyy päivittäiseen raapusteluun? Mistä ne keksii edes aiheita mistä kirjoittaa??!

Kuten sanottua, mun aiheet eivät paljoa muutu parissa päivässä: tyylikriisi jatkuu yhä vaan. Oon yrittänyt lieventää sitä mm. värikoodaamalla mun vaatekaapin ja viettämällä iltaa aina neljään asti aamulla Lookbookin syövereissä kuolaten tyylejä, joihin ittelläni ei muka ole resursseja. Ja oma vaatetukseni on pysynyt siinä samassa, aneemisessa huppari-farkut -linjassa, fail... Eilen yritin kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla ulkonäöllisesti mielenkiintoisempi, joten lakkasin kynnet asukokonaisuuteen sopivaksi. Mutta kuinkas sitten kävikään:


Liuskoittuvien kynsien iloja. Asiaatunteva kaverini totesi että taidan kärsiä sinkinpuutteesta ja siksi lakat lähtevät tollasina isona laattoina irti. Pitäis varmaan hankkia jälleen yksi pilleriboksi tonne c-vitamiinien ja rautatabujen väliin...

Positiivisena uutisena semmoista, että hankin ensimmäistä kertaa eBaysta tavaraa. Täytenä kokeiluna siis: meditoin, että jos tämä ostoskerta menee nappiin, meikäläinen voisi tutustua nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan. Jos se tyyliangstikin laantuis siitä sitten kun saisin lonkeroni ulottumaan nörttipaitakauppoihin saakka! 

Mutta joo, Karla out!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

"It's listed under my special skills"

Jokakeväinen itkupotkuraivareiden ja hysteerisen nauramisen kausi on alkanut meikäläisen kämpässä. Puhun nyt siis työnhausta ja CV:istä ja siitä, miten saada Mäkkärin vessojen siivoamisen kuulostamaan mitalinarvoiselta urotyöltä. Mulla olisi tälle kesälle sellainen toive, etten päätyisi rafladuuneihin, koska hei, vihaan niitä, mutta ai ai ei tule mitään, nämä työhakemukset on lähinnä tätä tasoa:


Muihin aiheisiin: tein erään nimeltämainitsemattoman henkilön kehotuksesta itselleni Pinterestin. Jo tossa edellisessä postauksessa taisin sivuta asiaa minä ja ulkonäköangsti, joka juontaa juuriaan lähinnä stressistä ja ennen kaikkea inspiraatiopuutoksesta. Tuota jälkimmäistä oon pyrkinyt purkamaan juurikin tuon sivuston kautta, ja oon todennutkin pari asiaa, mitkä mun on pakko saada, että elostani tulee edes ihmisyyttä sivuavaa.


-Iso  keijupeikkotukka, koska hallelujaaaa




-Uusi arkimeikki



Vuosi vuodelta laiskistun koulumeikin kanssa yhä pahemmin, ja järkyttävimpinä aamuina näytän lähennä suosta nousseelta oliolta päivän ensimmäisillä luennoilla tummine silmänalusineni ja hiusreuhkoineni. Pitäisi keksiä meikki, joka on helppo ja nopea, mutta kivannäköinen. Oonkin miettinyt kokeilevani kuparinsävyisiä luomivärejä: saisi ainakin mun vihreät möllöttimeni esille. Myöskin kulmakynä on pakko ostaa, koska herranjumala näissä puskissa ei ole mitään rotia ilman avitusta.

-THE Kengät


Plussaa olisi, jos osaisin kävellä niillä.

-Tekeminen jotka saa olon hehkeäksi


Mun tapauksessani näistä toimivin on minkä vaan -tekeminen lähimpien ystävien seurassa. Kai sitä nyt tuntee itsensä mielettömäksi jos seura on mieletöntä!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Koska ootte aiheellisesti unohtaneet: moi oon Karla

Blogipäivityksettömyyttä mikä on ollu menossa viimeisimmät puolisen vuotta ei voi kutsua enää ees tauoksi vaan ihan täydeksi luovuttamiseksi asian suhteen. Mulla on ollut tän polvileikkauksen ja koulun jälkimainingeissa full-on burnout, joka ei ottanut laantuakseen ennen kuin joululoman lopussa. Toisin sanoen en ole jaksanut koko syksynä tehdä mitään muuta kuin vetää kalsarikännejä kaverilla samalla kuin kirjoitan kuudettatuhannetta esseetä viikon sisään, nimenkinomaisesti niissä kalsareissa. Ei oikein blogimateriaalisettiä, sanoisin.

Joulun alla kun mulla oli viimein aikaa levätä, tajusin että hitto meikäläinen on ollut ihan sekaisin lokakuun alusta lähtien. Mutta nyt -en tiedä onko kyseessä kysenalainen kevät ilmassa vai mikä, mutta kroppa sanoo että olisi aika rajoittaa erakoitumistani. Tai jos ei muuta, näyttää torkeän hyvältä shamaanilta erakkovuoreni päällä!

Mutta että sellainen intro tulevalle elämälle. Kokeilen jos saisin piakkoin ihan kunnon postausta aikaiseksi. Oli miten oli, Karla kiittää ja kuittaa!